Huostaanotto on viimesijaisin keino turvata lapsen kasvu ja kehitys. Huostaanotto tarkoittaa, että vastuu lapsen hoidosta ja kasvatuksesta siirtyy viranomaisille. Avustamme lasten huostaanottopäätösten muutoksenhauissa hallinto-oikeudessa ympäri Suomen.
Milloin lapsi otetaan huostaan?
Hyvinvointialueella on velvollisuus ottaa lapsi huostaan ja järjestää hänelle sijaishuolto, jos:
- puutteet lapsen huolenpidossa tai muut kasvuolosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä tai kehitystä tai
- lapsi vaarantaa vakavasti terveyttään tai kehitystään käyttämällä päihteitä, tekemällä muun kuin vähäisenä pidettävän rikollisen teon tai muulla vastaavalla tavalla.
Huostaanotto ja sijaishuolto voidaan kuitenkin järjestää vain, jos avohuollon tukitoimet eivät ole lapsen edun mukaisen huolenpidon toteuttamiseksi sopivia tai mahdollisia tai ne ovat osoittautuneet riittämättömiksi ja sijaishuolto on lapsen edun mukaista.
Lapsen tapaaminen huostaanoton aikana
Kun lapsi on otettu huostaan, voi lapsen vanhemmille olla alussa epäselvää heidän mahdollisuutensa tavata lasta. Sijaishuollossa olevan huostaanotetun lapsen ja hänen vanhempiensa välisiä suhteita ei ole tarkoitus katkaista huostaanotolla, vaan tavoitteena on aina lapsen ja hänen vanhempiensa jälleenyhdistäminen, jos se ei ole lapsen edun vastaista. Lapsen vanhemmat voivat siis siten pääsääntöisesti tavata huostaanotettua lasta ja heillä on oikeus sopia lapsen huollon ja tapaamisten järjestämisestä sosiaalihuollon vahvistettavaksi toimitettavalla sopimuksella. Toisena vaihtoehtona on nostaa kanne tuomioistuimessa. Jos asian ratkaiseminen on huostassapidon vuoksi lapsen edun kannalta tarpeetonta, sosiaalilautakunta voi jättää sopimuksen vahvistamatta tai tuomioistuin hylätä hakemuksen.
Milloin huostaanotetun lapsen tapaamista rajoitetaan?
Vaikka pääsääntöisesti huostaanotetun lapsen ja hänen vanhempiensa väliset yhteydenpidot ja tapaamiset ovat mahdollisia, on tästä pääsäännöstä myös poikkeuksia. Kun lapsen ja hänen vanhempiensa tai muiden lapsen läheisten henkilöiden välisen yhteydenpidon ja tapaamisten rajoittaminen on esimerkiksi lapsen hoidon ja kasvatuksen kannalta välttämätöntä, näin voidaan myös tehdä.
Hoidon ja kasvatuksen turvaamisen lisäksi peruste rajoittaa lapsen ja hänen läheistensä yhteydenpitoa on yhteydenpidosta lapsen hengelle, terveydelle, kehitykselle tai turvallisuudelle aiheutunut vaara. Myös silloin voidaan rajoittaa yhteydenpitoa, kun rajoittaminen on välttämätöntä vanhempien tai perheen muiden lasten, perhekodin tai laitoksen muiden lasten tai henkilöstön vuoksi, tai jos 12 vuotta täyttänyt lapsi vastustaa yhteydenpitoa. Tämä koskee myös alle 12-vuotiasta lasta, jos hän on riittävän kehittynyt, jotta hänen tahtonsa voidaan asiassa huomioida. Yhteydenpidon rajoittaminen edellyttää kuitenkin vielä lisäksi, että tästä ei ole voitu sopia asiakassuunnitelmassa tai erityisestä syystä muutoin lapsen ja hänen vanhempiensa tai muiden läheistensä kanssa.
Yhteydenpidon rajoittamista koskevassa päätöksessä voidaan rajoittaa siis esimerkiksi juuri lapsen oikeutta tavata vanhempiaan tai muita läheisiään. Tämä voidaan toteuttaa niin, että lapsen olinpaikkaa ei ilmoiteta lapsen vanhemmille tai huoltajille.
Avustan lasten huostanottopäätösten muutoksenhauissa hallinto-oikeudessa.
Lastensuojelulaki
Laissa painotetaan monin tavoin lapsen oikeuksia: kaikki päätökset on tehtävä ensisijaisesti lapsen etua silmällä pitäen, ja lisäksi lapsen mielipide ja toivomukset on otettava huomioon. Lastensuojelulaki sisältää säännökset lastensuojeluilmoituksen tekemisestä sekä lastensuojelun eri muodoista, joita ovat avohuolto, kiireellinen sijoitus, huostaanotto, sijaishuolto ja jälkihuolto.
Muutoksenhaku hyvinvointialueen viranhaltijan tekemään päätökseen
Hyvinvointialueen viranhaltijan tekemään päätökseen haetaan muutosta valittamalla päätöksestä hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Muutosta viranhaltijan päätökseen voidaan hakea koskien:
- kiireellisen sijoituksen jatkamista
- huostaanottoa ja siihen liittyvää sijaishuoltoa
- huostaanoton ja kiireellisen sijoituksen aikana tehtävää sijaishuoltopaikan muuttamista
- huostassapidon lopettamista
- yhteydenpidon rajoittamista
Avustamme huostaanoton muutoksenhauissa ympäri Suomea
Ota yhteyttä, kun kaipaat apua lasten huostaanottopäätösten muutoksenhakuun. Lakiasiaintoimisto Jyrki Miettunen on ammattitaitoinen ja luotettava lakiasiaintoimisto, joka hoitaa asiat viivyttelemättä. Monipuolinen kokemus alalta jo vuodesta 1994, autamme löytämään parhaan ratkaisun asiaasi. Soita 0500 695 985 (parhaiten tavoitettavissa arkisin klo 15:30 jälkeen) tai lähetä sähköpostia. Mikäli ensimmäinen puhelinneuvottelu tai alustava sähköpostikirjeenvaihto ei johda toimeksiantoon, emme peri siitä erikseen palkkiota. Katso hinnastomme täältä.